Lauri ja Anna – Sijoitusasunnosta remontoitiin viihtyisä koti

Sisarukset Lauri ja Anna Nuorteva hankkivat Haagasta kaksion alun perin sijoitusasunnoksi. Asunto oli täydellisen remontin tarpeessa, joten urakoitsijoiden kilpailuttaminen oli tärkeä osa projektia. Vertailun ja pohdinnan jälkeen he päätyivät Sisustustimpurit Tikkaseen.

Miksi juuri Sisustustimpurit Tikkanen?

Valintaan vaikutti useampi tekijä. Lauri ja Anna kertovat, että Tomi erottui joukosta jo tarjouspyyntökierroksen alkumetreillä, sillä hän reagoi nopeasti ja kommunikointi oli alusta asti selkeää.

Sisustustimpureiden tarjous oli myös hyvin eritelty. Nuortevilla oli muutamia erityistarpeita, jotka Sisustustimpurit Tikkanen huomioi erinomaisesti. Joustavuutta kaivattiin mm. siksi, että Lauri ja Anna halusivat hyödyntää remontissa myös aiemmilta työmailta jäänyttä materiaalia ja tarvikkeita. Lisäksi keittiösuunnitelma oli valmiina. Tikkasen tarjouksessa nämä otettiin huomioon.

Tarjoukseen saatiin myös työkohtainen erittely ja Tikkasen antamassa tarjouksessa Nuortevilla olisi ollut mahdollisuus osallistua remonttiin halutessaan myös itse, mikä myös oli tärkeä tekijä valinnassa, vaikka hommat jätettiinkin pääosin ammattilaisille. 

Lauri kertoo, etteivät aivan kaikkien muiden urakoitsijoiden tarjoukset olleet yhtä selkeitä, eikä kaikkiin kysymyksiin saatu vastauksia edes pyydettäessä. Läpinäkyvyydestä siis täydet pisteet!

”Tomi saattoi olla hinnaltaan jopa hieman keskivertoa kalliimpi, mutta valintamme perustui kokonaiskuvaan: avoimeen viestintään, selkeään hinnoitteluun ja vastuulliseen asiakaspalveluun. Koko projektin ajan meitä pidettiin ajan tasalla, ja kaikki sujui realistisen arvion mukaisesti ilman suuria yllätyksiä” 

– Lauri ja Anna Nuorteva

Toteutusvaihe ja timpurien rooli

Remontissa asunto purettiin runkoon asti: seinäpinnat tasoitettiin, lattiat ja keittiö uusittiin kokonaan, ja kylpyhuone remontoitiin perusteellisesti. 42-neliöinen kaksio muuttui viihtyisäksi ja moderniksi kodiksi. Laurin mukaan ainoa mitä ei uusittu oli kylppärin lattian valu ja sen alla oleva lattialämmitys.

Remontin edetessä timpurit toimivat juuri niin kuin oli etukäteen annettu ymmärtää. Timpurit olivat ammattitaitoisia ja huolehtivat siitä, että asiakkaat pysyivät ajan tasalla kaikissa työvaiheissa. Kommunikointi toimi erinomaisesti ennen remonttia, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. 

He myös kantoivat vastuun projektista kiitettävällä tavalla. Kun matkan varrella ilmeni uusia huomioita ja lisätöitä, ne käytiin aina avoimesti läpi tilaajan kanssa kanssa. Nuortevat saivat selkeät vaihtoehdot, suositukset ja hinta-arviot ennen päätöksentekoa. Tästä jäi turvallinen olo, kun ei tarvitse pelätä, että pintojen alle olisi jätetty jotain sellaista, mikä tulee myöhemmin yllätyksenä.

Lauri ja Anna kertovat, että myös remontin loppuvaiheessa esiin nousseet pienet korjaustarpeet hoidettiin tehokkaasti ja ammattimaisesti kuten asiaan kuuluu. Kaiken kaikkiaan Tomi ja hänen tiiminsä ottivat selkeästi vastuun siitä, että kaikki työt toteutettiin huolellisesti loppuun asti. Juuri tätä oli odotettukin sillä  vaikutelma vastuullisesta työotteesta erotti Sisustustimpurit muista kilpailijoista jo tarjousvaiheessa.

Tasa-arvoista kohtelua koko remontin ajan

Nuortevat arvostivat myös sitä, että heidät molemmat huomioitiin asiakkaina tasavertaisesti koko projektin ajan. Tämä oli erityisen tärkeää Annalle, joka on joskus tullut ohitetuksi rakennustyömaalla sukupuolensa takia. Anna kertookin, että tämä on ollut yksi syy siihen, miksi hän on halunnut suositella Sisustustimpureita eteenpäin.

Yllättävä käänne: Sijoitusasunnosta tulikin Annan oma koti

Hyvä lopputulos ja pienet muutokset elämäntilanteessa muuttivat lopulta alkuperäistä suunnitelmaa asunnon vuokraamisesta. Remontin valmistumisen jälkeen Anna ja hänen puolisonsa päättivätkin itse muuttaa Haagan asuntoon.

Remonttikuvia – matkalta valmiiksi kodiksi

Remontin aikana otettiin kuvia vaiheesta, jossa vanhat pinnat oli jo purettu ja asunto oli runkoon asti paljaana. Lopputuloksesta otetut kuvat kertovat onnistuneesta muodonmuutoksesta.

Eteinen

Sisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, eteinen ennenSisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, eteinen jälkeen

Olohuone

Sisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, olohuone ennenSisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, olohuone jälkeen

Keittiö

Sisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, keittiö ennenSisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, keittiö jälkeen

WC ja Kylpyhuone

Sisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, WC ja Kylpyhuone ennenSisustustimpuri - Sijoitusasunnon remontointi, WC ja Kylpyhuone jälkeen

Tässä kohteessa näkyy Pasin ja Villen kädenjälki

Laurin ja Annan sijoitusasuntoa olivat remontoimassa sisustustimpurit Pasi ja Ville, jotka tekivätkin erinomaista työtä remontin lopullisessa toteutusvaiheessa.

Pasi Räsänen

Ville Teräväinen

Mietitkö remonttia kotiin tai sijoitusasuntoon?

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä juuri sinun tarpeisiisi sopiva remonttikokonaisuus. Sisustustimpurit Tikkanen Oy toteuttaa remontit luotettavasti, vastuullisesti ja laadukkaasti.

Sisustustimpuri