Sisustustimpuri

Tomi tikkanen

Uutta ilmettä kotiin tai toimistoon?

Olen lauttasaaressa asuva yrittäjä, jolla on pitkä kokemus liiketilojen ja kotien muutostöistä.
Sisustustimpuri Tomi Tikkanen
Sisustustimpuri Tomi Tikkanen

Minä olen
Tomi Tikkanen

Otan vastaan pieniäkin toimeksiantoja. Voit soittaa minulle silloinkin kun kyse on vain verhotangon tai peilin kiinnittämisestä. Toisaalta autan suunnittelemaan ja toteuttamaan myös isoja remonttikokonaisuuksia tarpeen mukaan.
Autan mielelläni myös ideoinnissa! Olen vuosien varrella tehnyt parannuksia todella erityyppisiin tiloihin. Siksi minulla on paljon näkemystä siitä millaiset ratkaisut yleensä toimivat. Koska usein ollaan korjaamassa jotain vanhaa tai epätoimivaa, osaan myös neuvoa mitä kannattaa välttää.
Yhteistyö kanssani on sujuvaa ja yksinkertaista. Olen luonteeltani avoin ja reilu kaveri, joka tekee sen minkä lupaa. Kanssani on helppo tulla juttuun.

Tiimimme koostuu kokeneista ammattilaisista!

Kokoamme aina tarpeen mukaan juuri kuhunkin projektiin sopivan tiimin, jonka voimin viemme projektin läpi. Kaikki käyttämämme alihankkijat ovat kokeneita ammattilaisia, jotka on aiemmissa projekteissa todettu luotettaviksi ja osaaviksi tekijöiksi.
Projektinhallintavastuun hankkeista kantaa aina Tilanmuutostyö Tikkanen Oy, joka huolehtii myös laskutuksesta ja raportoinnista asiakkaan suuntaan.

Palvelut

Sisustustimpuri Tomi Tikkanen - Toimitilaremontit

Suuret
toimitilaremontit

Teemme paljon toimitilaremontteja yrityksille. Prosessi on pitkälti saman kaltainen kuin muissakin isommissa remonteissa, eli käymme ensin tarkasti läpi tarpeesi, laadimme budjetin ja kokoamme sitten unelmatiimin, joka vie projektisi maaliin asti. Toimitilaremontti on investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin. Toimiva ja tyylikäs liiketila hurmaa asiakkaat ja tehostaa työskentelyä. Se on siis sijoitus asiakastyytyväisyyteen, tuottavuuteen ja työntekijöiden hyvinvointiin.

Sisustustimpuri Tomi Tikkanen - Pienet korjaus- ja asennustyöt yrityksille

Pienet asennustyöt yrityksille

Olen apunasi myös silloin, kun pitää kaataa seiniä tai halutaan rakentaa uutta. Otan päävastuun projektistasi, lasken kokonaishinnat ja hankin remonttitiimiin oikeat ihmiset. Remontin koko- ja suuruusluokka määrää sen, tarvitaanko projektiin esimerkiksi vastaava mestari, rakennesuunnittelija tai sähkösuunnittelija. Minä varmistan, että remonttisi takana on ammattitaitoinen ja osaava tiimi. Haen tarvittavat luvat ja pidän huolta siitä, että tiedät jatkuvasti missä mennään.

Sisustustimpuri pienet asennustyöt

Kodin pienet
asennustyöt

Pienet asennushommat jäävät usein tekemättä, jos kotoa ei löydy sopivia työkaluja tai tekijää. Minulta löytyy oikeat asennusvälineet ja -tarvikkeet. Hommat käyvät sutjakasti, kun työkalut ovat viimeisen päälle. Kun työn tilaa minulta, sisältyy hintaan myös asennusliimat ja pientarvikkeet. En siis laskuta erikseen esimerkiksi ruuveista. Saan usein kiitosta myös siitä, että asiakkaan ei yleensä tarvitse ensimmäisenä tarttua moppiin tai pölynimuriin, kun olen poistunut paikalta.

Sisustustimpuri Tomi Tikkanen - Hinta

Mitä sisustustimpuri maksaa?

Olipa mielessäsi iso tai pieni projekti, niin minulle voi aina soittaa tai laittaa viestiä. Olen hyvä ratkaisemaan ongelmia ja isommissa projekteissa hinta-arvio on aina ilmainen. Muutenkin hinnoitteluni on yksinkertaista, läpinäkyvää ja reilua. Matkakulutkin sisältyvät hintaan, jos kohde on 5 km säteellä Lauttasaaresta.

Seuraavaksi tehdään kustannusarvio ja budjetti

Kun keskeisimmät projektin hintaan vaikuttavat tekijät ovat tiedossa, voidaan tehdä kustannusarvio ja budjetti.
Tyypillistä on, että varsinkin suurten remonttiprojektien kohdalla toiveita tulee matkan varrella lisää tai ne tarkentuvat hankkeen aikana. Tästä syystä hankkeeseen kannattaa budjetoida hieman ylimääräistä rahaa. Usein toisteltu nyrkkisääntö on, että remonttilainaa tulisi hakea ainakin 20% enemmän kuin mitä budjetointivaiheessa uskoo tarvitsevansa. Useimmiten kaikkea lainaa ei kuitenkaan ole pakko nostaa.

Remonttisi taakse kootaan oma unelmajoukkue

Remonteissa työnjälki on yhtä hyvä kuin mukana olevien ammattilaisten osaaminen. Siksi kerään kuhunkin hankkeeseen remonttitiimin erikseen. Valitsen mukaan ne osaajat jotka sopivat parhaiten juuri kyseiseen projektiin. Valjastan siis oman ammattilaisverkostoni asiakasprojektieni tueksi.
Usein lakikin säätää siitä millaisia osaajia tarvitaan mukaan. Mikäli remonttiurakkaan tarvitaan esimerkiksi vastaava mestari, sellainen löytyy verkostostani. Niin ikään verkostosta löytyvät myös LVI- ja sähköalan ammattilaiset. Ja jos projekti kaipaa rakennesuunnittelijaa, sekin löytyy!
Sisustustimpuri Tomi Tikkanen - Suuret remontit unelmajoukkue

Luvat laitetaan kuntoon ennen aloittamista

Usein remontti- ja rakennusprojekteihin liittyy myös hieman byrokratiaa. Jos tarvitaan esimerkiksi rakennuslupa tai toimenpidelupa ennen kuin projektissa voidaan edetä, haen luvat puolestasi.

Tiedät kokoajan missä mennään

Mitä suuremmasta remonttiprojektista on kyse, sitä enemmän viestinnän merkitys korostuu. On kiusallista, jos työn tilaajan huolenaiheisiin reagoidaan lähinnä epämääräisillä murahduksilla. Ei myöskään ole mukavaa jos tuntuu, ettei oikein kukaan oikein kerro pysytäänkö budjetissa, aikataulussa tai onko lopputulos sitä mitä on tilattu.
Kun projekti viedään läpi minun johdollani, saat jatkuvasti tietoa projektin etenemisestä ja sinulla on yksi yhteyshenkilö, jonka kanssa voit puhua kaikesta. Ei epätietoisuutta, ei harmaita hiuksia.
Sisustustimpuri Tomi Tikkanen - Hinta

Tilaa alkukartoitus

Mitä enemmän projektissa on liikkuvia osia, sitä tärkeämpää on tehdä kunnollinen alkukartoitus. Tilaa minut käymään paikan päällä.